Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Sekoita joukkoon pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva, suola ja ruishiutaleet. Alusta taikinaan hiivaleipävehnäjauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.
Suikaloi kinkku. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapala suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sivele levyn pinta sinapilla, ripottele päälle puolet suikaloidusta kinkusta ja juustoraasteesta.
Kääri levy rullalle kulmasta aloittaen. Leivo toinen taikinapala samoin. Kohota leivät liinan alla muhkeiksi. Vedä kohonneisiin leipiin terävällä veitsellä varovasti viiltoja.
Paista 200-asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Kypsä leipä kumisee pohjaan koputeltaessa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.