Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi, kädenlämpöä hieman kuumemmaksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää seos veteen. Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista, suola ja öljy. Alusta taikinaan vähitellen loput jauhot. Kohota taikina liinan alla noin kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina neljään osaan. Taputtele taikinapala tasaiseksi levyksi ja kaaviloi jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Ripottele kahdelle levylle sinihomejuusto ja silputtua persiljaa ja levitä lopuille kahdelle levylle valkosipulituorejuusto sekä persiljasilppu. Kääri levy hiukan vinosti rullalle pitkältä sivultaan ja nosta kohoamaan pellille lämpimään paikkaan. Peitä liinalla ja anna kohota hyvin. 3. Leikkaa kohonneen patongin pintaan kevyesti viiltoja terävällä veitsellä. Paista 225 asteessa 15–20 minuuttia. Älä peitä patonkeja liinalla paistamisen jälkeen, jotta kuori pysyisi rapeana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.