Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Viipaloi nakit noin 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja kuutioi paprikat. Kuullota paprikat rasvassa pannulla. Siirrä pannu jäähtymään.
Voitele piirakkavuoka (halkaisija 30 cm). Kauli ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä vuokaan nakit, paprikat ja yrttisekoitus. Sekoita ruokakerman joukkoon munat ja kaada seos vuokaan. Ripottele päälle sinihomejuusto ja juustoraaste.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa lisäksi salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.