Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi rasva joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina piirasvuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Ruskista broilerisuikaleet öljyssä. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota hetki. Kuutioi paprika. Valuta päärynät ja leikkaa ne kapeiksi lohkoiksi.
Levitä broileri-sipuliseos ja päärynät pohjan päälle. Ripottele pinnalle paprikakuutiot ja murennettu sinihomejuusto.
Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito, suola, pippuri ja hienonnettu persilja. Kaada seos vuokaan.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia uunin alimmalla tasolla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.