Hyönteisruoka tulee, oletko valmis? Aloita vaikka helpoilla sirkkasämpylöillä. Kun sirkat jauhaa hienoksi, ei edes huomaa syövänsä hyönteisiä. Rohkeampi rouhii sirkat vain osittain ja jättää sirkanpalat sämpylöihin rapsakoiksi sattumiksi. Toistaiseksi hyönteisiä ei myydä K-ruokakaupoissa.
Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää suola, hunaja ja jauhetut sirkat.
Lisää jauhot muutamassa erässä koko ajan vaivaten joko käsin tai yleiskoneella. Vaivaa taikina sitkeäksi ja kulhon reunoilta juuri ja juuri irtoavaksi, mutta yhä mahdollisimman löysäksi. Ripottele taikinan pinnalle hieman vehnäjauhoja ja anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa n. 1–1 ½ tuntia.
Ripottele pöydälle vehnäjauhoja ja kumoa taikina jauhojen päälle. Ripottele vielä taikinan päälle hieman jauhoja ja leikkaa se kahteen osaan esimerkiksi kakkulapion avulla. Taputtele taikinat pötkylöiksi ja leikkaa ne tasakokoisiksi paloiksi.
Siirrä sämpylät leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille ja paista 225 asteessa koosta riippuen 20–30 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kypsiä ja paistuneen ruskeita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.