Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.
Laita valkuaisvaahto pursottimeen. Piirrä leivinpaperiin kaksi ympyrää esimerkiksi ruokalautasen avulla (halkaisija n. 20cm). Käännä leivinpaperi ylösalaisin, jottei piirros tartu marenkeihin. Pursota valkuaisvaahto pellille leivinpaperin päälle kahdeksi pyöreäksi levyksi. Ripottele marenkilevyjen päälle pähkinärouhetta.
Paista marenkeja 125-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin tunnin ajan, kunnes marengit ovat rapeita ja irtoavat hyvin leivinpaperista. Nosta ritilälle jäähtymään.
Mittaa rasvaa lukuunottamatta kaikki sitruunatäytteen ainekset kattilaan. Kuumenna kokoajan sekoittaen, kunnes seos saostuu. Lisää rasva ja sekoita.
Valmista passionkastike. Puolita passionhedelmät ja lusikoi hedelmäliha kattilaan. Lisää appelsiinitäysmehu ja tomusokeri. Kiehauta kastike. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä kylmäksi.
Vaahdota kerma ja makeuta vanilliinisokerilla. Levitä jäähtynyt sitruunatäyte ja noin puolet kermavaahdosta marenkilevyn päälle. Nosta toinen marenkilevy kanneksi ja pursota loput kermavaahdosta marenkikakun pinnalle. Valuta passiokastike marenkikakun pinnalle. Tarjoa marenkikakku pian täyttämisen jälkeen, ettei marenki menetä rapeuttaan.
Vinkki! Jos täytettä jää yli, pursota se ruusukkeiksi marenkilevyjen rinnalle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ei irronnut marenki tunnin paistamisen jälkeen leivinpaperista. Passiokastikettakin oli kyllä reilusti. Ei voinut kaikkea käyttää, ellei sitten halua sen valuvan tarjottimenkin yli. Maku oli kuitenkin hyvä.