Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään gluteeniton jauhoseos, maissitärkkelys ja mantelijauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja sekoita nostellen tasaiseksi. Levitä leivinpaperien päälle kahdelle uunipellille tasaisiksi kerroksiksi. Paista pelti kerrallaan uunin alatasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia kypsäksi. Poista leivinpaperi ja kostuta päärynä- tai omenamehulla.
Kiehauta pakastevadelmat kattilassa ja painele siivilän läpi kulhoon. Pane kattilaan 1 ½ dl paseerattua vadelmasosetta. Yhdistä siivilään jäänyt vadelmasose ja vadelmamarmeladi.
Erottele keltuaiset kattilaan. Säästä valkuaiset marenkia varten. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori. Lisää kattilaan 1 rkl sitruunankuorta. Purista sitruunasta ½ dl mehua ja lisää kattilaan yhdessä sokerin ja maissitärkkelyksen kanssa.
Kuumenna kattilassa olevaa seosta miedolla lämmöllä kokoajan sitä voimakkaasti sekoittaen, kunnes se paksunee. Älä anna seoksen kiehua. Nosta kattila sivuun ja sekoita joukkoon kuivaksi puristellut liivatteet.
Sekoita sähkövatkaimella kulhossa 2 dl kermaa ja vaniljakastikejauhe. Lisää seos kattilaan vadelmakiisseli-liivateseoksen sekaan. Anna jäähtyä.
Levitä vadelmamarmeladiseos taikinapohjan pinnalle. Levitä sen päälle vadelmakiisseli-kermaseos paksuksi kerrokseksi. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle ja painele kevyesti tasaiseksi. Tasoita täytteen reunat palettiveitsellä. Peitä kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin tunniksi jähmettymään.
Valmista marenki. Varaa lieden viereen sähkövatkain, isossa kulhossa olevat valkuaiset ja sekuntikello. Kuumenna sokeri ja vesi kattilassa täydellä teholla kunnolla kiehuvaksi. Aloita ajanotto. Kun seos on kiehunut 2 ½ minuuttia aloita valkuaisten vaahdotus täydellä teholla.Kun sokeriliemi on kiehunut tasan 5 minuuttia (123-asteiseksi) lisää liemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon sekaan koko ajan seosta edelleen voimakkaasti vaahdottaen. Jatka vaahdottamista noin 5 minuuttia, kunnes marenki on paksua, kiiltävää ja jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.
Levitä valmis marenki kakkupohjan päälle ja sivuille reiluksi kerrokseksi. Muotoile siihen lusikalla kauniita huippuja. Paahda halutessasi huippuihin väriä kaasupolttimella. Koristele kakku passionhedelmän sisuksella sekä marjoilla.
Voit kuorruttaa kakun marengilla jo edellisenä iltana ja säilyttää sen kylmässä folion alla juhlapäivään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Lässy, sokeri lisätään täytteeseen kohdassa neljä, eli sokeri lisätään kattilaan yhdessä keltuaisten, sitruunan ja maissitärkkelyksen kanssa.
Lässy
7 vuotta sitten
Nyt selvisi miksi täyte niin valjun makuista. Ohjeessa ei mainita sokerin lisäämistä ollenkaan vaikka se on lueteltu ainesosissa. Eli ei tullut sitten laitettua. Kannattaisi korjata.
Lässy
7 vuotta sitten
Ei kyllä mene jatkoon tämä - täyte ihan mauton ja muutenkin liian monivaiheinen, makuun ja näyttävyyteen nähden.
Lilja
7 vuotta sitten
Liian makea
Kaarina
7 vuotta sitten
Kiitos ! Hyvin sujui ohjetta noudattaen. Herkullinen.
juhlakakun etsijä
7 vuotta sitten
Vadelmalevykakku oli kyllä surkein moussekakkuohje, mitä olen kokeillut. Noudatin ohjeita täsmällisesti, mutta mousse oli löysää, eikä sitä saanut ”paksuksi kerrokseksi”, koska se valui reunoille. Loput täytteet tuli ulos siinä vaiheessa, kun olin laittanut toisen kakkulevyn päälle ja yritin kelmuttaa kakkua. Jääkaapissa odottelee hyytymistä muodoton, kelmuun pyöritelty paketti. Suuri osa täytteestä on pöydällä ja kelmun reunoilla. Onko tämä ohje todella testattu ?!😳
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
juhlakakun etsijä, todella harmillista kuulla ettei kakku ole onnistunut. Resepti on testattu K-Koekeittiöllä. Täytettä valmistaessa kannattaa antaa kiisselin jäähtyä kunnolla ennen kermavaahdon lisäystä.
Emma
7 vuotta sitten
Millä vanilja kastikejauheen voisi korvata jos tekee maidottoman version? Sitä kun ei maidottomana tahdo löytyä :(
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Emma, kakku on testattu K-koekeittiössä reseptin mukaan. Vaniljakastikejauheen korvaaminen voi vaikuttaa kakun rakenteeseen.