Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuivaa siikafileet molemmin puolin talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla. Mittaa jauhot laakealle lautaselle ja kääntele fileet yksi kerrallaan jauhoissa. Jätä fileet odottamaan.
Kuutioi kylmä voi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna n. 1 rkl voita pannulla ja kuullota valkosipulia hetki. Lisää valkoviini ja anna seoksen kiehua muutaman minuutin ajan, kunnes neste on redusoitunut ja sitä on jäljellä noin puolet.
Alenna lämpöä ja lisää sitruunanmehu sekä loppu voi kylminä kuutioina. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Lisää kaprikset, lehtipersilja ja sitruunankuori. Viimeistele mustapippurilla ja suolalla. Kaada kastike pieneen kattilaan odottamaan ja pidä se hellalla lämpimänä sillä aikaa kun paistat siikafileet. Pyyhkäise pannu puhtaaksi.
Kuumenna öljy pannulla. Paista fileitä keskilämmöllä ensin nahkapuoli alaspäin noin 2 minuuttia. Käännä ja paista vielä toiset 2 minuuttia, kunnes kala on kypsää, mutta vielä mehevän lohkeavaa. Siirrä fileet tarjoiluastiaan.
Kaada kastiketta paistettujen siikafileiden päälle juuri ennen tarjoamista. Tarjoa loppu kastike erikseen.
Siian sijaan voit käyttää myös muita vaaleita kaloja, kuten ahventa tai kuhaa. Kokeile reseptissä myös kalan tilalla broilerin ohutleikkeitä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.