Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita kulhossa ensin marinadin aineet. Pese sitruuna hyvin. Raasta kuori pitkiksi kuorisuikaleiksi. Sekoita kulhossa sitruunanmehu, soija, hunaja, inkivääri ja sitruunankuoirisuikaleet. Leikkaa fileet puoliksi pituussuunnassa. Kaada marinadi kaksinkertaiseen muovipussiin. Upota fileet marinadiin ja sulje pussi. Kääntele pussia niin, että fileet marinoituvat joka puolelta. Marinoi jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Ota broilerit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen kypsentämistä.
Kuori ja viipaloi porkkanat noin sentin paksuisiksi vinoviipaleiksi. Viipaloi vinottain myös halkaistu ja huuheltu purjo. Keitä porkkanoita suolalla maustetussa vedessä 3–4 minuuttia. Valuta porkkanaviipaleet reikäkauhalla ja sekoita öljyn ja mintun kanssa. Keitä samassa vedessä purjoa noin 3 minuuttia.
Keitä riisi jasmiiniriisipakkauksen ohjeen mukaan, mutta mausta riisi vihreällä hedelmäteellä. Pane teepussit riisinkeitinveteen yhtaikaa riisien kanssa. Ota teepussit pois viiden minuutin kuluuttua ja jatka riisin keittämistä muuten ohjeen mukaan. Kaada kypsä riisi kuumennetulle tarjoiluvadille.
Kuumennä öljy paistinpannussa. Valuta broilerit hyvin marinadista. Paista broilereita noin 3 minuuttia puoleltaan. Halkaise yksi filee ja tarkista kypsyys.
Kaada riisi kuumennettuun tarjoilukulhoon tai reunalliselle vadille. Nosta vihannekset riisin ympärille ja broilerit riisipedille. Lusikoi broilereille paistolientä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.