Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pyyhi broileripalat kuiviksi ja nosta uunivuokaan tai uunipannulle. Paista broilereita ensin uunissa 15 minuuttia 200 asteessa.
Kuori porkkanat ja paloittele ne reiluksi lohkoiksi. Sekoita joukkoon öljy, juustokumina ja suola. Paahda porkkanoita broilerien kanssa uunissa vielä noin 30–35 minuuttia, kunnes broileri on kypsää.
Huuhdo ja valuta kikherneet. Sekoita kikherneet ja kuumat porkkanat keskenään. Mausta sitruunamehulla ja pippurilla.
Levitä kasvikset tarjoiluvadille ja murenna päälle salaattijuusto. Koristele tuoreella korianterilla tai mintulla. Tarjoa broilerin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.