Voitele leivinpaperi öljyllä ja vuoraa sillä uunipannu. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa voi ja sulatettu suklaa vaahdoksi. Lisää joukkoon pähkinä- ja mantelirouhe.
Mittaa kattilaan sokeri ja 3 rkl vettä, kuumenna kunnes sokeri sulaa ja jatka keittämistä. Kokeile tipauttamalla lientä kylmään veteen ja kun se hyytyy pisaraksi, ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä vähän aikaa.
Lisää suklaaseos voimakkaasti vatkaten, kunnes massa on tasaista. Lisää muna ja konjakki.
Murenna keksit monitoimikoneella tai kaulimen avulla muovipussissa ja sekoita joukkoon. Kaada taikina leivinpaperille ja tasoita.
Peitä levy ja anna jäähtyä yön yli jääkaapissa. Leikkaa levy vinoneliöiksi juuri ennen tarjoilua ja koristele pekaanipähkinöillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.