Vastustamaton suklaakakku on täytekakku, joka rakentuu kostealle kakkupohjalle, appelsiinituorejuustotäytteelle ja rypäleillä ja suklaalla koristelulle.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva. Sekoita vehnäjauhot, siivilöity kaakaojauhe, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja rouhittu suklaa keskenään. Lisää jauhoseosta vuorotellen maidon kanssa muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun sydänvuokaan. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia uunin alimmalla tasolla. Kumoa hieman jäähtyneenä.
Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan. Vatkaa suklaakastike löysäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto. Kostuta pohja appelsiinitäysmehulla ja levitä päälle noin puolet täytteestä. Nosta toinen pohjalevy päälle ja kostuta myös se. Lusikoi loppu täyte kuorrutukseksi kakun pinnalle. Anna kakun kostua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.
Koristele kakku valutetuilla persikoilla, puolitetuilla rypäleillä ja rouhitulla suklaalla.
Vinkki! Voit tehdä kakun koristelua vaille valmiiksi jo edellisenä iltana jääkaappiin kostumaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Herkullista! Pienellä twistillä tein. Vaihdoin täyttern suklaakastikkeen kinuskikermaan. Koristelin pintaan hymynaaman persikoilla ja viinirypäleillä. Tein siis syntymäpäiväkakuksi muskun juhliin. Kaikki tykkäsivät kovasti!
minä
5 vuotta sitten
Tämä sopii sydämenmuotoiseen kakkuvuokaan tai pienempään rengasvuokaan (olisko 24 se halkaisija)
Joku
9 vuotta sitten
Mikä on vuokan leveys?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Joku, valitettavasti vuoan tarkkaa kokoa ei ole laitettu ylös, eikä kyseistä kakkuvuokaa enää koekeittölläkään ole. Kyseessä kuitenkin on melko pieni, reilun litran vetoinen vuoka.