Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Sulata rasva kattilassa tai mikrossa. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan, jonka halkaisija on 30 cm (taikina saattaa tulla yli paistettaessa, mikäli vuoka on pienempi). Ripottele lopuksi jäiset vadelmat taikinan pinnalle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Kokeile piirakan kypsyyttä tikulla paistamisen loppuvaiheessa. Mikäli tikkuun ei jää taikinaa, piirakka on kypsä.
Paloittele suklaa kattilaan ja sulata varovasti lieden pienimmällä lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita kerma vähitellen joukkoon. Lisää sen jälkeen tuorejuusto ja tomusokeri, ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lusikoi kuorrute pakastepussiin, leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja pursota kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle ristikoksi.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
yli 60 minValmistusaika yli 60 min. 4,0(766 arviota)Arvosana 4,0 tähteä viidestä, 766 arviota.
Lisää inspiraatiota lautaselle
Arvostele resepti
ka. 4,0 (24 arviota)
mökkiniksi
10 vuotta sitten
Vadelmapiiraasta tuli maukasta
Kuluttajapalvelu
10 vuotta sitten
Sokerin määrä on reseptissä oikein. Muna-sokerivaahdon muodostumiseen vaikuttavat mm. raaka-aineiden lämpötila. Vaahto valmistuu nopeammin huoneenlämpöisistä munista, ja tupla-annosta tehdessä vatkausaika toki on hieman pidempi kuin yksinkertaisessa annoksessa.
ihan näin vain...
10 vuotta sitten
Eikö tuossa munan ja sokerin mittakaavassa tuo sokeri jo ruosku hampaissa? Ainakaan kaksin kertaista taikinaa uskalla tehdä tuolla ohjeella kun 4 munaa ja siihen 6dl sokeria niin kauankohan mahtaa vatkaamiseen mennä aikaa?