Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Leikkaa taatelit saksilla pieniksi paloiksi.
Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Sekoita veteen suola, pippuri, taatelit ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta taikinaan loput jauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota noin 30 minuuttia.
Leivo taikinasta kaksi pitkulaista leipää ja nosta leivät voideltuihin suorakaiteen muotoisiin vuokiin (1 1/2 l). Pistele leivät ja anna kohota.
Paista leipiä 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kumoa leivät vuoistaan leivinpaperin päälle pellille ja paista niitä uunin ylätasolla vielä noin 5 minuuttia, kunnes myös leipien pohjat saavat hieman paistopintaa.
Voitele lopuksi leipien pinta siirappivedellä. Tarjoa voimakkaiden juustojen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Onko tämä enemmän suolainen vai makea leivonnainen? Lähinnä ajattelin, että meneekö samaan kategoriaan kun esim banaanileipä
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Timo H, taatelileipä on suolainen leivonnainen, jossa on makea vivahde reseptiin tulevan siirapin ja taateleiden vuoksi. Mustapippurilla maustettu leipä sopii hyvin esimerkiksi voimakkaiden juustojen seuraksi.
Samare
9 vuotta sitten
Olen useamman kerran jo leiponut tällä ohjeella ja hyvää tulee! Vinkkinä voin sanoa että siirappivedellä voitelu ennen paistoa kannattaa todella tehdä varovasti, ettei siirappia valu vuoan ja leivän väliin, sillä leivät eivät silloin helposti irtoa vuoasta. Pinnalle sopivat myös muutkin pähkinät ja siemenet. Olen itse kokeillut pinjansiemenillä ja hasselpähkinöilläkin.