Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Hienonna sipulit ja kuullota ne öljyssä. Kaada joukkoon kuoritut tomaatit ja kaurakasvirasvasekoite. Kuumenna kiehuvaksi ja soseuta sauvasekoittimella.
Lisää huuhdotut ja valutetut linssit. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Hienonna pinnalle runsaasti yrttejä. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ihanan simppeli ja nopea arkiruoka, mutta olen samaa mieltä muiden kanssa: maustamista pitää tehdä paljon, jotta keitto maistuu miltään.
Anturakauris
10 kuukautta sitten
Tästä tykkää ihan kaikki
K
1 vuosi sitten
Pohja hyvä, mutta vaatii maustamista reseptin ohi (paljon).
Innostunut
1 vuosi sitten
Ollaan tehty tätä jo melkein viiden vuoden ajan mutta keitto ei mielestäni ole ihan pelkillä näillä ainesosilla parhaimmillaan. Keitto on tällaisenaan hieman mauton. Kokeiltu on lisätä vaikka mitä. Viimeisimmällä kerralla keksin, että, kun lisää ihan vähän oikeaa fetaa, ehkä vajaa 50 g, muuttaa se keiton aivan täysin! Mausta tulee täyteläinen ja ”kokonainen”. Feta itsessään ei maistu keitossa ollenkaan mutta en haluakaan, että maistuu, tehtävänä on vain hieman auttaa keittoa muuten maistumaan. Suosittelen! Lisään myös tuoretta basilikaa ennen keiton soseuttamista!
Kati Koo
1 vuosi sitten
Peruspohojaks oikee hyvä (4/5), mutta niinku muukki maininnu, tarttis enämpi mausteita. Käytin Pirkka laktoositonta 15% ruokakermaa. Makustelin lautasella myös fetajuuston kans eikä ollu hullumpi ollenkaa. Ehkä testaan seuraavalla kerralla nii että lissään kokonaise Arla lactose free Apetina -paketin ja sosseutan. Ja mausteet eka maustummaa ölijysä, ennenku kuullottaa sipulit.
Maistuva ja helppo.
2 vuotta sitten
Hyvä keitto. Ala-asteikäinen tämän meille aina tekee pienellä avustuksella. Käytetään maitotuotteita kasvikerman sijaan ja soseutetaan myös linssit.
Hanna
2 vuotta sitten
Lisäsin keittoon cayennepippuria ja chiliä sekä yrtiksi valitsin korianterin. Huippuhyvä keitto, kun tuli lisää potkua!
Blau
2 vuotta sitten
Vaihdoin tomaattisäilykkeen pirkan paseerattuun tomaattiin, kasvirasvasekoitteen plantin kaurasekoitteseen ja linssit kuivapaketissa, huuhdeltuna ja keittelin sekaan 10min. Lisäsin valkosipulijauhetta. Oikein maukasta kaurasämpylän kera!
Maukasta ruokaa.
2 vuotta sitten
Mausteita puuttuu valkosipuli, paprika ,kurkuma, chili,inkivääri,kookosmaidolla hyvää. Mausteet ensin öljyyn ja kuumennetaan. Hyvää tulee. Ja sinulle joka ihmettelit että 80kcal on paljon, olitko tosissani.
Pipsa
2 vuotta sitten
Jos ei ole ihan kasvissyöjä niin kannattaa kokeilla kuohukermalla ja lisätä creme bonjour paahdettu paprika tuorejuustoa ruokalusikallinen ja saman verran ruohosipuli tuorejuustoa. Laitoin myös mustapippurin sijasta pippurisekoitusta ja reilusti chilirouhe sekoitusta sekä murskattua valkosipulia. Suolaa maun mukaan lisätä maistaen välillä, ite tykkään aika suolaisesta, tai niin ettei ole makeaa. Meni keitto kyllä kokonaan ja mieskin santsasi.
Elmosetä
2 vuotta sitten
Hyvä maistuva keitto tuli. Lisäsin toki mausteita: Juustokuminaa, cayennepippuria ja valkosipulia. Tuplasti linssejä ja sopivasti lisää vettä sekä fondi, jossa aurinkokuivattua tomaattia.
Henni
2 vuotta sitten
Mausteita kaipaa lisää
SS
2 vuotta sitten
lisäsin valkosipulia joukkoon ja sopi loistavasti 😍 helppoa ja hyvää !
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Lid, energiamäärä on oikein.
Lid
2 vuotta sitten
Onkohan tuo kalorimäärä oikea? 80 on kyllä aika korkea. Vai tekeekö tuo kaurakerma sen?
Soppafani
2 vuotta sitten
Haluaisin voida jakaa reseptin omaan, sähköiseen keittokirjaani. Se ominaisuus täällä mielestäni on ollut ennen, mutta ei ole enää.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Soppafani, uudessa sovelluksessa reseptin voi tällä hetkellä tallentaa suosikiksi. Uutta sovellusta kehitetään jatkuvasti, joten välitämme kehitysehdotuksen eteenpäin.
Kati
3 vuotta sitten
Purkkilinsseistä🫤
Iiro
3 vuotta sitten
Nuo K-menun säilykkeet on ihan karseen makuisia. Käyttäkää Muttia, ni on 5/5. Muutenkin Pirkkaan ja näihin halppis merkkeihin kannattaa suhtautua varauksella
Kotikokki
3 vuotta sitten
Tarkkuutta resepteihin! Pirkan kaura kasvirasvasekoite ei ole gluteenitonta!!
Spöndes
6 vuotta sitten
Ihan hirveää, haisikin ihan säilyketomaatille.
Sörsseli
7 vuotta sitten
Lisäilin sekaan valkosipulia, punaista pestoa ja koskenlaskijaa. Hyvää tuli!
Kokkikolmonen
7 vuotta sitten
Hyvää tuli kun lisäsi valkosipulia ja mausteita runsaalla kädellä!