Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä. (Voit käyttää aurinkokuivattujen tomaattien öljymarinadia.)
Lisää pannulle tomaattimurska, aurinkokuivatut tomaattisuikaleet, tomaattisose ja mausteet. Anna kastikkeen hautua kannen alla noin 10–15 minuuttia.
Sekoita kastikkeen joukkoon kaurakerma sekä härkäpapuvalmiste. (Voit halutessasi korvata osan kaurakermasta vedellä). Kuumenna kastike ja tarjoa se pastan sekä tuoreen basilikan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tosi hyvää tuli, myös ilman aurinkokuivattuja tomaatteja.
Sekasyöjä
3 vuotta sitten
Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kokeilen härkistä. Reseptin mukaan tein ja tuli aivan järkyttävän makuinen ruoka!
Makkaramestari
3 vuotta sitten
Hyvää! Ei kyllä todellakaan riittänyt kuuteen annokseen.
Paula
4 vuotta sitten
Ihan huippuhyvää pastakastiketta! Korvasin kasvikerman ruokakermalla, kun en tavoitellut vegaania, vaan vain lihatonta.
Rosanna
5 vuotta sitten
Todella hyvää! Jätin pois tomaattisoseen (käytin vain tomaattimurskaa) ja aurinkokuivatut tomaatit. Ruoka oli helppo valmistaa ja tulen varmasti tekemään tätä toistekin.
Jeppe
6 vuotta sitten
Hyvin maukasta. Mukaan sopii lisäksi herkkusienet. Ja 🍋 sopi myös tosi hyvin.
Joona
6 vuotta sitten
Muuten tosi hyvä myös sekasyöjälle mutta kannattaa jättää aurinkokuivatut tomaatit pois ellei niiden fani ole
Kaisa
6 vuotta sitten
Tämä oli todella hyvää! Kiitos ohjeesta.
Kerttu
7 vuotta sitten
Todella herkullinen ja helppotekoinen ruoka. Korvasin Härkiksen Nyhtökauralla ja hyvää tuli myös niinkin. Lisäsin mausteeksi myös limeä ja ripauksen kanelia.
Katsu
8 vuotta sitten
Helppo ja maukas resepti :)
Hellu
8 vuotta sitten
Olipa kyllä tosi hyvän makuinen Härkis-kastike. Jätin kasvisrasvasekoitteen pois ja maistui ilman sitäkin:)
Joosa
9 vuotta sitten
Itse korvasin kaurakerman vedellä ja lorauksella punaviiniä sekä lisäsin ripauksen chiliä. NAM!
Iituli
9 vuotta sitten
Tosi helppo, nopea ja hyvänmakuinen! Maistui perheen pienimmille, että vannoutuneille lihansyöjille :)
satu
9 vuotta sitten
Kerma ei ole välttämätön. Hyvää oli ja maistuu myös lapsille.