Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Leikkaa kirsikkatomaateista osa viipaleiksi, osa puoliksi ja loput neljään osaan. Leikkaa puolet luumutomaateista lohkoiksi ja puolet viipaleiksi. Levitä tomaatit lautaselle.
Hienonna kuorittu valkosipulinkynsi. Ripottele tomaateille valkosipulit ja mausteet. Anna mehustua 5 minuuttia.
Valuta tomaateille oliiviöljyä ja sitruunanmehua. Viimeistele salaatti sitruunankuorella ja kevätsipulilla. Tarjoa grilliruokien lisäkkeenä tai paahdetun patongin päällä.
Saat salaattiin vaihtelua kun käytät erivärisiä tomaatteja!
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aivan mielettömän hyvää! Laitoin vähän enemmän valkosipulia ja mausteita kun ohjeessa sanottiin ja ai että… nam!
J-a
3 vuotta sitten
Sitruuna ja valkosipuli nostavat tomaattien maun uudelle tasolle. Tämä on erittäin maukas salaatti, joka sopii erityisesti kesän grilliruokien seuraksi.
Jaana
3 vuotta sitten
Erittäin herkullinen salaatti. Sitruuna antaa salaatille mukavan säväyksen.