Näppärä tortellinivuoka on oikea arjen pikaruoka! Kermaiset tortelliinit saavat lisämakua herkkusienistä. Koko ruoka valmistuu helpsti yhden pannun taktiikalla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy paistinpannussa, lisää sienet ja paista ne kauniin ruskeiksi. Lisää lopuksi myös valkosipuli ja paista vielä hetki.
Alenna lämpöä ja kaada pannulle ruokakerma. Huuhtele tölkki vedellä ja lisää pannulle myös vesi, pinaatti ja tortellonit. Sekoita, ja anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia.
Mausta kastike parmesaaniraasteella, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Viimeistele annokset parmesaaniraasteella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Valitettavasti liian tuhti setti. Makua löytyi, mutta jäi nyt yhden kokeilun kerraksi :)
Kotikokki
2 kuukautta sitten
Liian pistävän juustoisen makuinen
Jx
4 kuukautta sitten
Otsikkoon ei pidä kirjoittaa Tortellini, jos reseptissä käytetään tortellonia
Nuiva-akka
4 kuukautta sitten
Hyvät raaka-aineet mutta lopputulos laimean makuinen.
A
11 kuukautta sitten
Pinaatit muuttuivat limaisiksi ja veteliksi, mikä ei ole mielestäni kiva suutuntuma.
mv
1 vuosi sitten
herkullinen
Ana
1 vuosi sitten
Oli eristänyt hyvää. Laitoin herkkusienien sijasta kantarelleja pakkasesta. Ihana umaminen maku.
Titti
1 vuosi sitten
Mycket gott! Och blev snabbt färdigt. Rekommenderar
Ruskea herkkusieni
1 vuosi sitten
Kohta #2: Paista (ruskeat) herkkusienet kauniin ruskeiksi?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Ruskea herkkusieni, herkkusienten paistamisen tarkoituksena on saada herkkusieniin ruskea paistopinta, vaikkakin ne ovat luontaisesti väriltään ruskeita.
Puhaskoski
1 vuosi sitten
Onhan tämä mainio resepti. Moni kiireinen arki-ilta on tällä pelastettu (ja enemmänkin!). Kastiketta on tosiaan suhteessa tortellineihin melko paljon, muttei se ole haitaksi.
Maggie
2 vuotta sitten
Erinomainen ja nopea ruoka. Itse kaksinkertaistin tortelliinien ja valkosipulin määrän, 1/2 sitruunan mehu jne- maistelemalla saa mieluisensa. Kokattu useasti.
Dede
2 vuotta sitten
Lopputulos muistuttaa pastaa minkä kastike on pinaattikeitto.
Pupu
2 vuotta sitten
Tosi hyvää oli, ravintolan pasta-annoksen tyylinen ja erittäin helppo tehdä. Jatkoon!
Elina
2 vuotta sitten
Herkullinen resepti. Teen toistekin.
Nirso
2 vuotta sitten
Herkkusienet eivät maistu - mikähän tuohon kävisi niiden sijaan? Muuten näyttää herkulliselta!
HL
2 vuotta sitten
Tätä on tehty useasti, aina onnistuu ja maistuu hyvältä :)
Hyvää silti
2 vuotta sitten
Ohjeessa mainitaan kaksi kertaa parmesaanin lisäys, mutta ei mitään juustoraasteesta?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Hyvää silti, reseptissä on tarkoitus käyttää joko Pirkka Grana Padano-juustoraastetta tai Pirkka Parhaat parmesania.
tortelliinipannu
2 vuotta sitten
aika pahaa, herkkusienet pois!
Henriikka
2 vuotta sitten
Hyvää ja todella helppo valmistaa 🤍
E
2 vuotta sitten
Ja sipulia kannattaa lisätä!
E
2 vuotta sitten
Kannattaa lisätä veden sijasta mietoa liha/kana/kasvis lientä. Ruokalusikallinen soijaa niin tulee todella hyvät maut. Ja keittäminen ilman kantta. Huippu hyvää tuli!
Bon appetít 🥓🤌🏼
3 vuotta sitten
Todella helppo ja nopea arkiruoka! 😍 Tämä sopii myös äärimmäisen hyvin pohjana ja voi helposti tuunata.
Lisäsin vielä tuoreeltaan päälle lehtipersilijaa joka toi todella hyvän maku kokonaisuuden. Rucola sopii myös hyvin pinaatin kanssa jos kaipaa aavistuksen lisämakua.
Pekonia ja/tai kuivattua sipulia vielä päälle siunaa annoksen +500.
Ja jos tykkää eikä pelkää käyttää valkosipulia lisäisin vielä ainakin yhden kynnen lisää. 🤭 namnam!
Susa W
3 vuotta sitten
Pekonia sekaan niin 5+ tähden arvoinen annos
AH
3 vuotta sitten
Hyvää oli :) Tätä tehdään toistekin.
Bast
3 vuotta sitten
Eipä ollut häävi kastike. Jäi liian veteläksi eikä maistunut miltään.