Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota filee jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Leikkaa fileestä rasva ja kalvot pois.
Leikkaa filee levyksi: Leikkaa fileen yläreunaan pitkittäinen viilto melkein loppuun saakka. Leikkaa samanlainen viilto alas vastakkaiselle puolelle siten, että filee jakaantuu ikäänkuin kolmeen yhtä paksuun osaan. Filee muistuttaa sivusta katsottuna tuolloin s-kirjainta. Levitä filee levyksi leikkuulaudalle, peitä kelmulla ja nuiji kevyesti tasaiseksi.
Ripottelet fileen molemmin puolin suola ja pippuri. Levitä pihvin pinnalle tuorejuusto, valutetut aurinkokuivatut kirsikkatomaatit sekä hienonnetut yrtit. Rullaa tiiviiksi pötköksi.
Sido rulla: solmi umpisolmulla fileen toiseen päähän rullan ympärimenevä lenkki. Vedä narua noin 3 cm fileetä pitkin itseesi päin. Pidä tästä kohtaa kiiinni sormella ja pyöräytä paistinaru rullan ympäri. Kiepauta tämän jälkeen naru sormesi kohdalta narun ali. Jatka samalla tavalla rullaan loppuun saakka. Sido pää tiukasti solmuun.
Ruskista filee pannulla kevyesti voi-öljyseoksessa. Kääri rulla folioon. Nosta filee uunivuokaan ja työnnä lihalämpömittari reunasta paistin keskelle paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa, kunnes fileen sisälämpötila on noin 70 astetta. Aikaa kuluu 50–55 minuuttia. Anna fileen levätä folioon käärittynä hetki ennen viipalointia. Tarjoa lisäksi perunamuusia ja salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.