Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota filee jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Ruskista filee kevyesti voi-öljyseoksessa. Hiero lihan pintaan suola ja pippurirouhe. Nosta filee uunivuokaan ja työnnä lihalämpömittari reunasta paistin keskelle paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 150 asteessa, kunnes fileen sisälämpötila on noin 70 astetta. Aikaa kuluu runsas tunti. Anna fileen levätä folioon käärittynä puolisen tuntia ennen viipalointia.
Leikkaa paprika ja mozzarella pieniksi kuutioiksi. Rouhi pähkinät. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit, valkosipulin kynnet ja basilikan lehdet. Sekoita ainekset ja mausta ripauksella mustapippuria.
Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet uuninkestävälle vadille. Levitä paprika-mozzarellasekoitus viipaloidun fileen päälle. Nosta vati uuniin ja kuorruta 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja pähkinät paahtuvat. Koristele basilikan lehdillä. Tarjoa filee keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.