Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa filee viiteen osaan. Nuiji pihvejä muovin sisällä hieman ohuemmiksi. Sekoita kulhossa marinadin ainekset ja kaada liemi kaksinkertaiseen muovipussiin. Lisää pussiin pari pihviä kerrallaan ja pyörittele marinadissa. Kun kaikki pihvit ovat pussissa, sulje pussi ja pane se jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kääntele pussia pari kertaa.
Levitä pihvit voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle suolaa. Pihvit saavat odottaa racletteperunoiden esivalmistelun ja alkupaistumisen ajan.
Pese perunat huolellisesti harjalla, halkaise pituussuunnassa ja asettele voideltuun vuokaan. Valuta perunoiden halkaisupinnalle juoksevaa margariinia ja ripottele päälle suolaa.
Paista 200-asteisessa uunissa 40–50 minuuttia perunoiden koon mukaan. Pane pihvit uuniin, kun perunat ovat paistuneet puolisen tuntia. Kun perunat tuntuvat kypsiltä, peitä niiden pinta juustoviipaleilla. Paista vielä viitisen minuuttia. Mausta perunat paprikajauheella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.