Somehitti turkkilaisen pastan vegeversio valmistuu helposti säilykepavuilla. Papupasta viimeistellään esikuvansa tavoin paprikavoilla ja valkosipulijogurtilla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 15–30 min
Jogurttikastike
Kuori ja hienonna valkosipulit ja sekoita kaikki kastikkeen aineet kulhossa. Siirrä maustumaan jääkaappiin.
Papumuhennos
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä isolla paistinpannulla muutaman minuutin ajan. Valuta säilykepavut ja kaada pannulle. Sekoita joukkoon tomaattisose, vesi ja mausteet. Anna kastikkeen hautua noin 10 minuuttia.
Paprikavoi
Sulata voi ja sekoita joukkoon paprikajauhe.
Viimeistely
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Kokoa annokset laittamalla lautasille pastaa, papumuhennosta ja jogurttikastiketta ja valuta päälle paprikavoita.
Viimeistele annokset halutessasi kirsikkatomaattiviipaleilla ja lehtipersiljalla. Annos muuttuu vegaaniseksi vaihtamalla jogurtti Pirkka Greek style soijavalmisteeseen ja voi margariiniin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tosi hyvää, sopivaa vaihtelua perinteisiin pastaruokiin. Ei ollu kreikkalaista jugurttia niin tein soijagurttiin. Toimii ja on myös vegaanista. Voikastiketta en tehnyt lainkaan enkä osannut kaivata sitä.
Tilda
27 päivää sitten
Huippuhyvää varsinkin muusin kanssa! Voin vaihdoin Eleplantiin ja laitoin muutenkin puolet vähemmän
Kiipeli
29 päivää sitten
Tosi hyvää ja seuraavana päivänä oli vielä maukkaampaa.
Manteli
1 kuukausi sitten
Hyvää on ja helppo tehdä.
Lotta
1 kuukausi sitten
Hyvän makuista, mutta mielestäni ihan liikaa pastaa annoksen muihin aineisiin verrattuna.
Janne
1 kuukausi sitten
Tosi hyvää ja maukasta!
Elina
1 kuukausi sitten
Hyvät maut etenkin papuseoksessa. Jugurttikastikkeen valkosipulisuus ehkä hivenen turhan tymäkkä omaan makuun.
Nam
1 kuukausi sitten
Nam
Minna
1 kuukausi sitten
Kokeilin ja oi että oli hyvää! Mulla ei ollut tomaattisosetta, niin korvasin sen ja veden paseeratulla tomaatilla. Tummaa makaroonia oli lisäksi.
Egs
2 kuukautta sitten
Miellyttävä resepti
Zip
2 kuukautta sitten
Oikein hyvää!
Heitin mausteet öljyyn jo sipulia kuullotettaessa ja korvasin paprikavoin Soosipoikien Paprikasoosilla. Toimi oikein hyvin, eikä kovaa rasvaa tullut liiaksi.