Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Kuumenna vesi kiehuvaksi teräskattilassa. Sulata veteen rasva. Lisää jauhot yhdellä kertaa puuhaarukalla hyvin sekoittaen. Kuumenna ja sekoita, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Siirrä kattila jäähtymään noin viideksi minuutiksi.
Lisää munat taikinaan yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Pursota taikinasta leivinpaperille pieniä nokareita. Jätä nokareiden väliin tilaa, sillä tuulihatut kohoavat paistettaessa.
Paista tuulihatut 180 asteessa 20–25 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua ennenkuin paistoaika on lopuillaan, etteivät tuulihatut laske. Pursota ja paista lopputaikina samalla tavalla. Siirrä paistetut tuulihatut ritilälle jäähtymään ja anna kuivua mielellään muutama tunti ennen täyttämistä.
Vaahdota täytettä varten kerma ja sekoita joukkoon rahka. Mausta konjakilla. Leikkaa tuulihattuihin veitsellä reikä ja täytä tuulihatut pursottamalla.
Sulata suklaa vesihauteessa ja mausta kardemummalla. Piirrä leivinpaperille ympyrä, jonka halkaisija on 16 cm. Kokoa tuulihattutorni ympyrän sisälle. Käytä pohjakerrokseen mielellään isoimpia tuulihattuja ja jätä pienemmät ylempiä kerroksia varten.
Kokoa torni: Kasta alimmaista kerrosta varten tuulihattujen molemmat kyljet suklaassa. Etene ulkoreunalta kohti keskustaa. Seuraavaan kerrokseen kasta tuulihatusta vain toinen kylki sekä pohja suklaassa. Jatka näin pienentäen kerroksia kohti huippua. Voit siirtää tornin kerrosten välillä jääkaappiin jähmettymään.
Siivilöi päälle tomusokeria ja koristele koristerakeilla. Aseta tornin huipulle suklaatähti. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Anna tornin lämmetä huoneenlämmössä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista.
Tuulihattutorni on parhaimmillaan samana päivänä tarjottuna.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.