Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi lohkoiksi. Vatkaa öljy, vesi, viinietikka sekä suola ja pippuri sekaisin ja sekoita hyvin perunoiden joukkoon. Peitä ja anna maustua kylmässä muutama tunti, mielellään yli yön.
Kuori ja halkaise punasipuli. Leikkaa puolikkaat lehdenohuiksi viipaleiksi ja hajota ne suikaleiksi. Leikkaa kevätsipulit ohuiksi renkaiksi.
Pese retiisit, poista kannat ja leikkaa pieniksi lohkoiksi. Hienonna tilli. Säästä puolet tillistä kastiketta varten ja sekoita loput sipuleiden ja retiisilohkojen kanssa perunoiden joukkoon. Lusikoi salaatti kulhoon tai laakealle vadille.
Halkaise kurkku ja leikkaa viipaleiksi. Halkaise huuhdotut tomaatit. Koristele salaatti kurkkuviipaleilla ja tomaateilla.
Mausta kermaviili viinietikalla, suolalla ja sokerilla. Sekoita joukkoon tilli. Hienonna puhdistettu paprika ja sekoita silppu kastikkeeseen. Levitä kastike raidoiksi salaatin päälle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.