Lämmitä neste 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi.
Sekoita kuivahiivat pieneen määrään jauhoja ja sekoita lämpimän nesteen joukkoon.
Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma ja suola.
Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä kasvisrasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa.
Taikina saa jäädä pehmeäksi.
Alusta taikinaa noin 5 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.
Jätä kulho sivuun, vedottomaan paikkaan kohoamaan keittiöliinalla peitettynä 30 minuutiksi tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Kumoa taikina jauhotetulle työpöydälle ja työstä taikinaa vielä hetki. Leivo taikina haluamiksesi pulliksi. Nosta pullat leivinpaperin päälle uunipellille.
Anna pullien kohota pellillä 15 minuuttia. Voitele pullien pinta halutessasi kevyesti sokerivedellä. Pullat voi myös jättää kokonaan voitelematta. Koristele raesokerilla.
Paista pikkupullat uunin keskitasolla 225 asteessa pullista riippuen 10–12 minuuttia ja pitkot tai kranssit 200 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Peitä pullapitko tai -kranssi tarvittaessa leivinpaperilla kesken paistamisen, jotta pinta ei tummu liikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Ilman Plussa-korttia 1,89 € kappale (4,73 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 1,89/kpl (4,73/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Resepti vaikuttaa hyvältä. Teen tästä naapurin rouvan nuorisolle joulupullat!
Helky73
4 kuukautta sitten
Ihanan pehmoisia, voitelin runsaalla sokerivedellä ja paljon raesokeria päälle, tuli herkkua 😍
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Nanna, taikinasta tulee pullien koosta riippuen noin 25-30 pullaa.
Gluteeniton vege
6 vuotta sitten
Mitenköhän onnistuu gluteenittomilla jauhoilla?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Gluteeniton vege, valitettavasti emme ole testanneet pullataikinasta sekä vegaanista että gluteenitonta versiota. Halutessasi voit kokeilla tehdä pullat gluteenittomien pullien ohjeella jättäen kananmunan pois. Maidon voi korvata esimerkiksi kaurajuomalla ja voin vegaanisella margariinillla. https://www.k-ruoka.fi/reseptit/gluteeniton-pulla