Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja kuivahiiva keskenään. Lämmitä kookosmaito noin 42-asteiseksi. Sekoita kookosmaito kuiviin aineksiin ja vaivaa hetki. Lisää öljy ja jatka vaivaamista 5–10 minuutin ajan. Aseta vedottomaan paikkaan noin 40 minuutin ajaksi kohoamaan.
Sekoita kaikki täytteen ainekset vatkaimella tasaiseksi. Pilko mangopalat valmiiksi.
Kun taikina on kohonnut, vaivaa siihen tarvittaessa lisää jauhoja, kunnes taikina ei tartu käsiin. Jaa taikina 12–15 osaan. Pyöritä palloksi ja paina keskelle reikä. Lusikoi täytettä koloon ja koristele mangopaloilla ja mantelilastuilla. Voitele pulla vahvalla kahvilla. Paista 225 asteessa noin 10–15 minuuttia tai kunnes pulla on reunasta saanut väriä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Resepti vaikuttaa turhan rasvaiselta verrattuna perinteiseen rahkapullaan. Saisiko vegaanisesti jostakin muusta täytteestä enemmän ”rahkaisen” (ei niin rasvaisen)?