Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Poista fileestä tarvittaessa ylimääräinen rasva ja ruodot. Pyyhi fileen pinta talouspaperilla ja nosta uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita ranskankerman joukkoon paahdetut seesaminsiemenet, sitruunanmehu, wasabi- ja inkivääritahna. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä seos kalan päälle.
Paista 200 asteessa 20–30 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Koristele halutessasi raastetulla sitruunan kuorella. Tarjoa lisäksi perunoita ja höyrytettyjä kasviksia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.