Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita uunijuuresten marinadin ainekset kookkaassa kulhossa. Pese perunat harjalla, kuivaa papereilla ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita perunat heti marinadiin, etteivät ne tummu. Kuori juurekset ja punasipulit. Leikkaa palsternakka ja punasipulit lohkoiksi, porkkanat ja selleri noin sentin viipaleiksi. Sekoita marinadin joukkoon.
Poista kirjolohifileistä tarvittaessa ruodot ja ylimääräinen rasva. Ripottele fileille suolaa ja mustapippuria.
Huuhtele, halkaise ja suikaloi purjo. Kuullota purjo pehmeäksi pannulla margariinissa. Anna hiukan jäähtyä ja sekoita joukkoon salviatahna. Levitä purjotäyte toisen fileen lihapuolelle ja peitä toisella fileellä.
Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Levitä uunijuurekset uunipannulle. Kypsennä uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes kasvisten pinta on hiukan kuivunut. Laske lämpö 200 asteeseen.
Siirrä kasviksia pannun reunoille ja nosta kala pannulle. Jatka kypsennystä vielä noin 30 minuuttia. Poista päällimmäisen fileen nahka ja koristele filee ruohosipulilla. Tarjoa salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.