Karitsan ulkofilee saa täytteeksi tuoreita yrttejä, parmesaania ja parmankinkkua. Tarjoa ulkofileerullat mustaherukalla maustetun punaviinikastikkeen kanssa.
Mu
Kananmunaton
Ainekset
4annosta
1 pkt (n. 550 g) 1 pkt(n. 550 g)karitsan ulkofileitä
½ tl ½ tlsuolaa
½ tl ½ tlmustapippuria
Täyte
1 ja ½ dl 1½ dltuoreita yrttejä hienonnettuna esim.
Leikkaa ulkofileet reunasta auki siten, että ne jäävät toisesta reunasta toisiinsa kiinni ja niistä muodostuu avattuna noin puolen sentin paksuinen levy.
Pane fileelevyt kahden muovin väliin ja nuiji tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Hienonna mausteyrtit ja valkosipulinkynnet. Sekoita ne ja juustoraaste. Levitä levyille parmankinkkuviipaleet ja yrtti-parmesaaniseos. Kierrä levyt tiiviisti rullalle pitkältä sivulta alkaen. Sido fileerullat langalla tai kiinnitä cocktailtikuilla, jotta ne pysyvät kiinni ja täyte pysyy sisällä.
Paistaminen
Ruskista fileerullat pannussa joka puolelta ja nosta uunivuokaan.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna vetäytyä hetken aikaa folioon käärittynä ja poista lanka tai cocktailtikut. Leikkaa fileerullat 2–3 cm:n levyisiksi viipaleiksi.
Tarjoilu
Kuumenna punaviinikastike kattilassa ja mausta mustaherukkahyytelöllä. Tarjoa fileerullat punaviinikastikkeen, valkosipuliperunoiden ja vihreiden papujen kanssa.
Voit käyttää myös pakastettuja karitsan ulkofileitä. Sulata fileet yli yön jääkaapissa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: karitsan ulkofileitä
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.