Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuivaa fileet talouspaperilla ja ruskista ne kummaltakin puolelta. Mausta fileiden pinta molemmilta puolilta suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. Anna fileiden kypsyä miedolla lämmöllä kastikkeen valmistamisen ajan.
Kiehauta jäiset kasvissuikaleet paistokasarissa kuumassa öljyssä. Sulata joukkoon tuorejuusto ja lisää kerma. Kiehauta kastike tasaiseksi ja mausta suolalla ja kirvelillä.
Nosta fileet kastikkeeseen ja kääntele ne hyvin. Hauduta vain sen verran, että fileet ovat sisältä kypsiä. Painettaessa pinnasta kypsä filee tuntuu kiinteältä. Lisää pataan vielä hienonnettu ruohosipuli ja sekoita. Tarjoa keitetyn riisin kera.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Vaikka tuoretta, saati kuivattua, kirveliä on vaikea saada, tuli tästä ruuasta aivan taivaallisen ihanaa. Kirveli antaa uuden maun ruualle, harvoin maisteltua. Kuivattua kirveliä käytin reippaasti. Aivan ihanaa ruokaa, suosittelen.