Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Poista lohesta ruodot. Leikkaa lohi hyvin ohuiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet laakealle vadille vierekkäin. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla. Kaada päälle sitrusmehut. Anna kalan maustua jääkaapissa hyvin peitettynä vähintään 3 tuntia, mielellään yön yli, kunnes sen liha on muuttunut läpikuultamattomaksi.
Hienonna punasipuli ja puolita kirsikkatomaatit. Revi salaatti ja levitä se vadille. Nosta salaattipedille marinoituneet lohiviipaleet. Ripottele päälle punasipulit ja tomaatit. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Sekoita ohukais- ja vohvelijauheeseen vesi. Mausta se Provencen yrttiseoksella. Paista vohvelit vohveliraudalla. Tarjoa lämpimät vohvelit lohicevichen ja kastikkeen kanssa.
Vinkki! Voit myös paistaa vohveleiden tilalla lettuja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.