
Suomessa halloweenin viettoon on monta mahdollista ajankohtaa. Tapojakin on erilaisia, mutta yhteisiin perinteisiin kuuluvat ainakin Yhdysvalloista rantautuneet kurpitsalyhdyt ja naamiaisasuihin pukeutuneet lapset, jotka saattavat huutaa: ”Karkki vai kepponen?”. K-Ruoka suosittelee vastaukseksi ensimmäistä vaihtoehtoa. Böö!
Halloweenia ei ole suomalaisessa almanakassa, mutta totutusti sitä vietetään lokakuun viimeisenä päivänä eli 31.10. Vuonna 2025 halloween osuu siis perjantaille. Halloweenia voi hyvin juhlia myös edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna.
Euroopassa tutumpi on pyhäinpäivä eli kristillisten pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Suomessa pyhäinpäivän ajankohta on liukuva – vuonna 2025 pyhäinpäivä on lauantaina 1.11.
Halloween juontaa juurensa muinaisten kelttien samhaista, talven alkamisen päivästä, jolloin henkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows’ Eve” eli kaikkien pyhien aatto. Suomeen on vakiintunut sama nimi, vaikka suomenkieliseksi vastineiksi on ehdotettu monenmoisia nimiä, kuten marrasyö, hallainyö, kurpitsajuhla, kekrijuhla ja haamuaatto.
Pikkukeppostelijoita varten varatuista makeisista saa verottaa hiukan myös itselleen, mutta ei kaikkia – ettet vaan joudu kepposen uhriksi!
Halloweenin karmivat naposteltavat hurmaavat sekä ulkonäöllään että maullaan ja ne syntyvät pienellä vaivalla mielikuvitusta käyttäen! Hyödynnä luovuuttasi ja loihdi pelottavan herkullisia pikkupurtavia, jotka sopivat täydellisesti halloween-juhliin. Löydä ideat, reseptit ja vinkit, joilla valmistat näyttävät ja maistuvat halloween-tarjoilut nopeasti ja vaivattomasti.
Halloweenin keksit voivat olla yhtä aikaa sekä herkullisia että hurjia! Leivo juhlapöytään karmivan kauniita pääkallokeksejä, siivekkäitä lepakkokeksejä tai helposti valmistuvia monsterikeksejä, jotka hurmaavat niin lapset kuin aikuisetkin. Nappaa talteen ideat ja reseptit halloween-keksien koristeluun ja tee juhlista kauhistuttavan ikimuistoiset!
Kaiverrettu halloween-kurpitsa sopii erinomaisesti halloweenjuhlien koristeeksi. Tällä kolmen vaiheen ohjeella halloween-kurpitsan kaivertaminen onnistuu varmasti! Lapset voi valjastaa mukaan kurpitsan koristeluun, mutta itse kurpitsan kaiverrus kannattaa jättää aikuisen vastuulle. Muista hyödyntää myös kurpitsan kaiverrettu sisus syksyisten reseptien raaka-aineena!
Tämä kakku saa halloweenvieraasi sanomaan hui! Haamukakku on koottu valmiista mutakakkupohjasta ja täytetty hurjan hyvillä herkuilla: lakuilla, jäätelöllä ja koristerakeilla. Jätskikakku on helppo tehdä, mutta kokoamisessa nopeus on valttia. Katso haamukakun kokoamiseen vinkit alta!
