Reilu kauppa auttaa Ghanan kaakaoviljelmillä
Päivitetty 10.10.2022Suklaan tärkein raaka-aine on kaakao, jota viljellään maailman köyhimmillä seuduilla. Lähes 70 % maailman kaakaosta tuotetaan Länsi-Afrikassa, pääsääntöisesti pienillä perheviljelmillä.
Reilun kaupan lisä tukee yhteisöjä
Esimerkiksi ghanalainen Kuapa Kokoon kaakao-osuuskunta on mukana Reilun kaupan järjestelmässä. 65 000 pienviljelijän osuuskunnan jäsenet saavat Reilun kaupan kriteerein tuotetusta kaakaosta turvallisen ja tasaisen takuuhinnan, 2 000 dollaria per kaakaotonni. Sen lisäksi heille maksetaan yhteisön yhteisiin hankkeisiin tarkoitettua Reilun kaupan lisää 200 dollaria per kaakaotonni.
Reilun kaupan lisillä on saatu aikaan paljon hyvää: Yhteisöön on rakennettu kahdeksan koulua, porattu kaivoja, parannettu sairaanhoitopalveluita, hankittu viljelijöille työkaluja ja maatalousalan koulutusta sekä järjestetty lapsityövoiman vastainen ohjelma. Ennen esimerkiksi koulu oli niin kaukana, etteivät viljelijät lähettäneet lapsiaan sinne asti. Nyt myös opettajille on asuntola, millä on suuri merkitys hyvien opettajien saamiseksi ja pitämiseksi.
Herkuttele vastuullisesti
Pirkka-sarjasta löydät useita Reilun kaupan kaakaosta valmistettua tuotteita, kuten luomu Reilun kaupan suklaat. Reilun kaupan merkki Pirkka-tuotteessa on takuu siitä, että tuotteen Reilun kaupan raaka-aineet on sertifioitu kansainvälisten Reilun kaupan kriteerien mukaan. Lisäksi luomumerkki takaa, että 95 prosenttia raaka-aineista on luomua.
Valitsemalla Reilun kaupan tuotteen kaupassa voi vaikuttaa perhetuottajien ja työntekijöiden työ- ja elinolojen parantamiseen kehitysmaissa ja edesauttaa ympäristön hyvinvointia.