Hyppää sisältöön
Entrecôten valmistus

Entrecôten valmistus

Päivitetty 19.8.2020

Mehukas grillipihvi paistuu nyt entrecôtesta. Entrecôte eli välikyljys on naudan ulkofileen jatkeesta eli ruhon etupäästä leikattua runsasrasvaista lihaa.

Entrecôtepihvin valmistus

Tämä sopivan rasvainen ja murea pihvi kannattaa leikata reiluiksi noin 2 1/2–3 sentin paksuisiksi pihveiksi, jolloin sen rakenne ei pääse hajoamaan paistettaessa.

  1. Ota liha lämpenemään noin 1/2 tuntia ennen valmistusta.
  2. Mausta entrecôte esimerkiksi yrtti-valkosipulipohjaisella marinadilla. Voit myös öljytä pihvin pinnan korianterista, persiljasta ja basilikasta valmistetulla yrttiöljyällä ja paista sellaisenaan tai voidella lihaa grillauskastikkeella grillaamisen aikana. 
  3. Mausta suolalla sekä pippurilla ja paista pihvit grillissä tai pannulla.

    Entrecôte on parhaimmillaan puolikypsänä eli mediumina, sisälämpötilaltaan noin 56-asteisena.