Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Raasta parin hyvin pestyn appelsiinin kuori. Kuori appelsiinit terävällä veitsellä ja irrota hedelmälohkot kalvoja pitkin. Ota talteen hedelmäkalvoista puristettu ja hedelmistä valunut mehu (noin 1 1/2 dl).
Valmista ohukaistaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita taikinan joukkoon appelsiinien kuoriraaste. Paista ohukaiset (noin 1 dl taikinaa/ohukainen) kuumassa pannussa (halkaisija noin 20 cm) tilkassa juoksevaa margariinia.
Levitä puolen appelsiinin lohkot kypsälle ohukaiselle ja taita ohukainen neljään osaan. Nosta täytetyt ohukaiset voideltuun, pyöreään piirakkavuokaan tai annosvuokiin. (Täytä yksi tai useampi ohukainen ruokailijaa kohden ja säästä loput myöhemmin tarjottavaksi.)
Sulata kuorrutusta varten rasva kattilassa. Lisää sokeri, siirappi, jauhot ja appelsiininmehu. Kiehauta sekoittaen. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä kuorrutus ohukaisten päälle. Kaada vuokaan loppu appelsiininmehu. Gratinoi 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia, kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin. Tarjoa kuumat ohukaiset vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.