Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kauli sulanut murotaikina pyöreäksi levyksi. Nosta levy suuren (halkaisija 30 cm), voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Pane vuoka kylmään noin 1/2 tunniksi. Pistele pohja ja esikypsennä torttua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 8 minuuttia.
Sulata toscakuorrutusta varten rasva kasarissa. Lisää rasvan joukkoon mantelit, sokeri ja jauhot sekoittaen. Lisää siirappi ja maito. Kuumenna kiehuvaksi, koko ajan sekoittaen.
Levitä kuuma kuorrutus esipaistetulle piirakkapohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja jatka kypsentämistä uunin ylätasolla, kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin, eli noin 10 minuuttia.
Tarjoa jäähtyneenä. Koristele rapea toscatorttu halutessasi kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.