Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna neste kädenlämpöiseksi. Murustele ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää siirappi, suola, maltaat ja kauraleseet. Sekoita taikinaan ruisjauhot, vähitellen vehnäjauhot ja lopuksi paloitellut aprikoosit ja pähkinät. Taikina saa jäädä löysäksi.
Jaa taikina kahteen voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Peitä vuoat liinalla ja kohota lämpimässä vedottomassa paikassa vähintään tunnin ajan.
Paista leivät 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 1 tunti. Voitele leivät siirappivedellä ja jatka paistamista 150 asteessa puoli tuntia. Peitä leivät leivinpaperilla paistamisen loppupuolelle, ettei pinta tummu liikaa.
Voitele uunista otetut leivät siirappivedellä. Kumoa leivät hieman jäähtyneinä vuoista. Leivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä, anna niiden tekeytyä mielellään kylmässä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aivan täydellisen herkullinen leipä. Tästä on muodostunut meidän suvun jouluperinne. Teen aina tuplasatsin ja vehnäjauhoja laitan vain puolet ohjeen määrästä.
Alotteleva leipuri kysyy
1 vuosi sitten
Lisätäänkö ruishiutaleet ja maltaat kuumaan nesteeseen
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Aloitteleva leipuri, maltaat ja kauraleseet lisätään kädenlämpöiseen (noin +37 asteiseen) nesteeseen. Mikäli neste on liian kuumaa, menettää samaan aikaan lisättävä hiiva toimintakykynsä eikä taikina nouse toivotulla tavalla.
Leipoo kaikki leivät kotona.
1 vuosi sitten
Onko leivän ravintosisältö oikea?
Aika rajulta kalorimäärä 100g näyttää.
Muuten herkullinen leipä!
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Leipoo kaikki leivät kotona, kiitos hyvästä huomiosta! Ravintoarvoihin oli päässyt virhe. Arvot on nyt korjattu.
Kuluttajapalvelu
10 vuotta sitten
Maidottoman version tästä saaristolaisleivästä saa korvaamalla piimän esimerkiksi appelsiinitäysmehulla, omenatäysmehulla tai vaikkapa soijamaidolla.
Nimetön käyttäjä
10 vuotta sitten
Jos haluaa tehdä maidottoman version, millä piimä kannattaisi korvata?