Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä kuoritut perunat kypsiksi suolattomassa vedessä. Soseuta perunat ja lisää joukkoon keitinliemi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon ruisleivät. Lisää maltaat ja ruisjauhot (2–3 dl). Peitä ja aseta taikina imeltymään lämpimään paikkaan vähintään pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Sekoita imeltymisen aikana muutamia kertoja. Taikina löystyy hieman imeltymisen aikana.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen vesitilkkaan ja lisää seos taikinaan. Lisää suola, siirappi ja ruisjauhot. Alusta taikinaan vehnäjauhot vähitellen. Taikina saa jäädä tarttuvaksi. Ripottele taikinan päälle vehnäjauhoja ja peitä kulho leivinliinalla.
Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta 2 limppua ja kohota ne hyvin.
Pistele leivät varovasti ja paista niitä 200 asteessa n. 45 min. Voitele leivät paistamisen loppuvaiheessa halutessasi siirappivedellä. Perunalimput säilyvät useita päiviä mehevinä. Ne voidaan myös pakastaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.