Joulun portterileipä on joululeipä, joka saa oman makunsapaitsi portterista, myös mm. pomeranssista, neilikasta ja siirapista. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Sulata rasva kattilassa. Kaada joukkoon portteri ja kuumenna kädenlämpöiseksi. Sekoita murennettu hiiva lämpimään liemeen. Lisää siirappi, mausteet, ruisjauhot ja suurin osa hiivaleipäjauhoista. (Jätä vähän jauhoja leipomiseen.) Alusta napakka ja tasainen taikina. Ripottele pinnalle jauhoja. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin 45–60 minuuttia.
Ota kohonnut taikina kattilasta jauhotetulle leivinpöydälle ja painele tasaiseksi. Jaa taikina kahtia ja pyörittele pyöreiksi leiviksi tai leivo tangoiksi. (Voit paistaa leivät myös suorakaiteen muotoisissa vuoissa.) Nosta leivät pellille leivinpaperin päälle. Kohota liinan alla noin 30 minuuttia.
Pistele leipiä haarukalla ja paista 200-asteisen uunin alatasolla runsaat 30 minuuttia. Voitele leivät siirappivedellä noin puolivälissä paistamista. Anna leipien jäähtyä hyvin peitettyinä
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.