Maailman paras saaristolaisleipä on helppo valmistaa. Se sopii erityisesti kalapöytään graavilohen, kylmäsavulohen, mädin sekä rapujen tai katkarapujen kanssa.
Paista leipiä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 1/2 tuntia. Voitele leivät siirappivedellä, kun paistoaikaa on jäljellä vielä puoli tuntia. Peitä leivät tarvittaessa leivinpaperilla paistamisen loppupuolella, ettei pinta tummu liikaa.
Kumoa leivät hieman jäähtyneinä vuoista.
Kääri täysin jäähtyneet leivät muoviin. Saaristolaisleipä on parhaimmillaan parin päivän kuluttua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Sain jouluna tyttäreni tekemän tämän ohjeen mukaan saaristolaisleivän ja oli todella hyvää
Mk.
1 kuukausi sitten
Tätä mä teen aina.on tosi hyvää.
Mh
1 kuukausi sitten
Taikinan kohotus vuoassa puuttuu reseptistä sekä paistoaika on liian lyhyt. Ensimmäinen erä jota en kohottanut vuoassa ja paistoin ohjeen mukaan 1,5h jäi raa'aksi eikä kohonnut. Seuraavaa erää kohotun 40min vuoassa ja paistoin 2h, tällä onnistui!
Jaana
1 kuukausi sitten
Herkullinen makea leipä. Varmasti tehdään toistekin.
Arja
1 kuukausi sitten
Reseptiä pitää kokeilla, vaikutti oikein hyvältä.
Satunnainen leipuri🍀👍
1 kuukausi sitten
Paras kaikista😃🙏👍
Nappi
1 kuukausi sitten
Erittäin. Hyvää leipää syntyy tästä reseptistä
Nappi
Ansku
1 kuukausi sitten
Hyvin onnistui ja maistuu hyvälle. Hiivaa 75 g ja vehnäjauhoja 8 dl.
AJ
1 kuukausi sitten
Oikein hyvät suhteet ohjeessaresepti, muuten mutta hiivaa tupla määrä. Kohotus aikakin puuttuu, minä kohotan lämpimässä taikinan kaksinkertaiseksi. Paisto aikaa pidän noin parituntia välillä voitelen siirappivedellä
Silloin minusta tulee maittavaa
Aloittelija
1 kuukausi sitten
Tein ohjeen mukaan, pilalle meni. Tuli litteää kovaa leipää. Yksi pala hiivaa ei riitä. Ohjeesta puuttuu myös tärkeä tieto. Kohota leipiä 40min ennen uuniin laittoa.
Nakkilan mummu
7 kuukautta sitten
Helppo tehdä, varma resepti. Jossain ohjeessa hiivaa tuplamäärä, neste määrään riittää hyvin 1 hiivapala. Maistuu myös pelkästään voin kanssa.
Weetu
8 kuukautta sitten
Olen leiponut nyt 4 kertaa tuon taikinan. 2 kertaa epäonnistunut. Aika on liian lyhyt, leipä jää raa'aksi vaikka ei tartukaan tikkuun. Toisella kerralla jäi ontoksi.
Ms K
1 vuosi sitten
Hyvä resepti
Susan
1 vuosi sitten
Paras!
RN
1 vuosi sitten
Juu tosiaan kuiva-aine ( jauho) määrä on turhan iso...ei jää löysäksi . Se 6 dl on varmaan aika lähellä. Tuleeko sitten 3x1,5 ltr taikinaa on toinen juttu...
Ruokapirkan ystävä
1 vuosi sitten
Onnistui hyvin. Maukas ja sopivan rouhea suutuntuma.
anonyymi
1 vuosi sitten
Mahtava ja hyvä resepti, mutta touhusin samalla muuta, enkä ajatellut asiaa....leipä jäi raa'aksi. Myöhemmin asiaa miettiessäni muistin, että viimeksi paistoin leipiä 2 tuntia.
Telle
1 vuosi sitten
Ei parempaa leipää voi olla,nam nam
Rs
1 vuosi sitten
Rillikausi parhaimmillaan ja tämä leipä aivan loistava rillissä vähän lämpöä päälle voita ja on maukasta
PaulaM
1 vuosi sitten
Käytän nesteenä piimäjuustoston valmistuksen yhteydessä syntyneen heran. Hyvä tulee eikä hera mene hukkaan.
Mirkku
1 vuosi sitten
Erittäin hyvä Resepti,laita vehnäjauhoja vain 6dl
Elvis09
2 vuotta sitten
Piimä oli hyvä. Jauhoina meni vahingossa sämpyläjauho ja hyvä oli lopputulos.
Jauhomäärä 8dl sopiva.
Ihanan makuista leipää. Jouluksi tein ja sitten loppiaisena lisää.
Tinke
2 vuotta sitten
6desiä vehnäjauhoja niin tulee parempi!!
Niina90
2 vuotta sitten
Todella hyvä resepti. Maukasta leipää, uunituoreena kunnon siivu ja voita päälle. Aijon tehdä toistekin.
Soobu
2 vuotta sitten
Tällä reseptillä tehnyt monta kertaa ja aina saanut vain kehuja! Tänä jouluna korvaan piimän omenamehulla ja katsotaan millaista tulee :)
PaulaM
2 vuotta sitten
Tähän reseptiin ei siis tule enää rypsiöljyä, kuten jossain aikaisemmassa versiossa?
Mirkku
2 vuotta sitten
Tällä ohjeella olen tehnyt vuosikaudet koska se on Vaan paras ja maukkain 😋
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
R.N, reseptiä ei ole valitettavasti testattu kotikaljauutteella.
R.N
2 vuotta sitten
Jos maltaitten tilalla käyttää uutetta kuinka paljon laitetaan...vai voiko niin tehdä ?