Arabialainen maustekakku on kuivakakkujen klassikko, joka maistuu erityisesti jouluna. Mehevä kuorrutus kruunaa kauniin kakun. Leivo itselle tai anna lahjaksi!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen.
Sekoita jauhot, hieman käsin murskatut mantelilastut, kaakaojauhe, sitruunankuori, leivinjauhe, sooda ja mausteet keskenään.
Sekoita jauhoseos taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lisää lopuksi sitruunanmehu.
Kaada taikina tilavaan (1,8 l), voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Sulata margariini. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, kaneli ja tomusokeri. Lisää kahvi ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Kakku säilyy useita päiviä mehevänä jääkaapissa. Sen voi valmistaa myös ilman kuorrutusta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Erittäin hyvä, ja erittäin helppo. Lastujen sijaan käytin rouhetta. Rasvana eleplantia. Mehevä, sopivan makea ja raikas.
Anne vm-60
2 vuotta sitten
Siis aivan taivaallinen kakku.😛 Mausteinen, suklainen, kuorrute ihan huippu. Löysin kirppikseltä korkeamman, ison rengasvuoan, tulee näyttävämpi kuin vanhassa matalaprofiilisesessa vuoassani. Ehdoton Suosikkini, kakkujen Aatelia. Reseptien Helmi.
jauhopeukaloko keskellä kämmentä
2 vuotta sitten
Muuten hyvä resepti, mutta kuorrutus ei kyllä noilla mittasuhteilla onnistunut. Laitoin kolme desilitraa tomusokeria, ja kuorrutuksesta tuli paksua tahnaa, jota ei olisi mitenkään saanut levitettyä kakun päälle. Oli pakko lisätä aika paljon kahvia ja margariinia, että sain sen levityskelpoiseksi.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Marjatta, valitettavasti tätä reseptiä ei ole testattu gluteenittomana. Gluteeniton kuivakakun resepti esimerkiksi joulupöytään löytyy osoitteesta: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/gluteeniton-taatelikakku
Marjatta
7 vuotta sitten
Voiko tehdä tämän kakun kluteenittomilla jauhoilla.