Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Paahda pinjansiemenet kevyesti: kääntele niitä hetken ajan kuumalla pannulla ja kaada kulhoon jäähtymään. Sekoita pinnoitetussa kattilassa maito ja vehnäjauhot. Keitä koko ajan sekoittaen muutaman minuutin ajan. Siirrä kattila pois liedeltä.
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen. Lisää myös margariini, juustoraaste, suola ja pippuri. Ripottele joukkoon perunajauhot ja sekoita. Anna taikinan jäähtyä.
Silppua tuore basilika, säästä muutama lehti koristeluun. Lisää basilikasilppu ja pinjansiemenet taikinaan. Voitele 1–1,5 litran kohokasvuoka tai korkeareunainen uunivuoka reunoja myöten.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto hyvin varovasti kahdessa erässä kohokastaikinaan. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 200-asteisen uunin alatasossa 25–30 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua turhaan, jotta kohokas ei laskisi.
Kypsä kohokas on kohonnut keskeltäkin ja sen pinta on kullanruskea. Tarjoa välittömästi salaatin ja patongin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.