Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Paista kalapuikot pellillä 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Sulata gratiinikastiketta varten kattilassa margariini ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito puuhaarukalla sekoittaen. Keitä pari minuuttia.
Lisää kastikkeeseen jäinen herne-maissi-paprikasekoitus. Kiehauta ja mausta.
Levitä paistetut kalapuikot voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle kastike ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteessa 15 minuuttia eli kunnes ruoan pinta on saanut ruskeita pilkkuja. Tarjoa lisänä perunoita ja salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.