Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kaada tomaattimurska laakeaan uunivuokaan. Huuhtele tölkki noin 1 desillä vettä ja kaada vesi vuokaan.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja laita ne vuokaan. Hienonna myös basilika vuokaan.
Sekoita oliiviöljy, balsamiviinietikka, suola, sokeri ja mustapippuri joukkoon. Huuhtele kirsikkatomaatit lävikössä ja ripottele tomaattimurskan päälle.
Paahda kastiketta uunin keskitasolla 25 minuuttia.
Ota vuoka uunista ja lisää Boltsit kastikkeen sekaan. Paahda vielä 10 minuuttia uunissa.
Keitä kastikkeen kypsyessä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa pasta kastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ensi kertaa maistoin Boltsi-pyöryköitä ja olivat yllättävän hyviä. Toki, kun resepti on neljälle ja siihen käytetään ohjeen mukaan vain yksi Boltsi-paketti, niin kullekin syöjälle riittää vain kaksi pyörykkää. Ei siinä kyllä nälkä koko sakilta lähde.
N
2 vuotta sitten
Maukas ja helppo arkiruoka! Tässä toimii todella hyvin myös tomaatti-chili Boltsit. Basilikan voi hyvin jättää pois, jos ei ole muistanut ostaa. Hyvää tulee ilmankin. En tosin takaa, että kastike todella riittää koko perheelle, sillä meidän kahden hoikan aikuisen talous jaksaa syödä koko kastikemäärän kerralla. :D
Lakto-ovo-vege
2 vuotta sitten
Tosi hyvää ja näppärä tehdä! Suosittelen :)
Kannattaa syödä kaikki kerralla. Yön yli jääkaapissa oltuaan ruoka ei ole enää yhtä hyvää ja raikasta, sillä Boltsit imevät kaiken kastikkeen ja muuttuvat Boltsi-murekkeeksi.