Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan, noin 5 minuuttia. Valuta makaronit.
Hienonna sipuli. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan ja lisää sipulit jauhelihan joukkoon. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, basilikalla sekä timjamilla. Kaada jauhelihaseos ja makaronit isoon voideltuun vuokaan (tilavuus noin 3 l).
Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan. Ripottele juustoraaste vuoan pinnalle. Kypsennä 175 asteessa, uunin alatasossa noin 45 minuuttia. Tarjoa salaatin ja etikkapunajuurien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Makaroonilaatikosta tulee erittäin hyvää, kun muuttaa vähän kypsentämisaikaa. Eli ensin 30 min ja laatikko ulos uunista. Päälle juustoraaste ja takaisin uuniin 30 min. Silloin rakenne on hyvä - ei lainkaan vetistä-, vaan sopivan kiinteää ja juustopinta on kauniin ruskea.
H
1 vuosi sitten
Tuli todella vetistä makaronilaatikkoa. Oli pettymys.
M
2 vuotta sitten
Liikaa maitoa
rrouskis
4 vuotta sitten
Oikein hyvä! Vielä kun jauhelihaan lisää paprikajauhetta niin tulee hiukan lisää makua, kun itse en voi sipulia käyttää.