Super herkulliset gluteenittomat munkit onnistuvat myös kotona ja maistuvat kaikille. Herkulliset munkit ovat parhaimmillaan paistotuoreina ja juuri sokeroituna.
Lisää vähitellen 3 dl jauhoseosta kierrevatkaimella tai yleiskoneella hyvin sekoittaen. Anna taikinan turvota 10–15 minuuttia.
Lisää loput jauhot vähän kerrallaan. Sekoita taikinaan jauhojen lisäyksen loppuvaiheessa pehmeä voi. Vaivaa voimakkaasti yleiskoneella noin 3 minuuttia. Älä kohota taikinaa tässä välissä. Taikina on pehmeää.
Leivo taikina jauhojen avulla pitkäksi tangoksi. Leikkaa tanko 12 osaan ja pyörittele palat pikkupulliksi. Paina jauhotetulla sormella pullan keskelle reikä. Suurenna reikää pyörittämällä rinkilää etusormilla ympäri. Kohota pullia liinan alla noin puoli tuntia.
Kuumenna öljy 180 asteeseen. Pane munkkirinkilä suoraan kuumaan öljyyn ja kypsennä 2–3 kpl kerrallaan niin, että ne kelluvat vapaasti öljyssä. Kypsennä noin 2 minuuttia ja käännä, kun pinta on ruskea. Jatka kypsentämistä 1–2 minuuttia toiselta puolelta.
Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja lisää seuraavat rinkilät öljyyn paistumaan. Kaada pyöreäpohjaisen kulhon pohjalle hienoa sokeria ja kääntele munkit siinä lämpiminä. Anna munkkien jäähtyä hetki ennen tarjoamista.
Huomaathan, että Pirkka gluteenittomissa jauhoseoksissa on mukana psylliumia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.