Green Goddess -salaatti hurmaa raikkaudellaan. Yrttinen kastike ja rapeat vihannekset tekevät tästä trendikkäästä salaatista herkullisen. Reseptillä on Sydänmerkki.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Hienonna parsakaali, (varhais)kaali, kurkku ja ruohosipuli mahdollisimman pieneksi. Laita kasvikset isoon tarjoilukulhoon.
Soseuta kaikki kastikkeen ainekset sauvasekoittimella tai blenderissä.
Sekoita kasvikset ja kastike. Tarjoa lisäkkeenä tai dippinä tortillalastujen kanssa.
Saat salaatista vegaanisen, kun käytät parmesaanin tilalla ravintohiivahiutaleita.
Resepteiltä löytyvä Sydänmerkki kertoo ravintoarvoiltaan paremmasta vaihtoehdosta. Resepteissä on kiinnitetty huomiota rasvan laatuun sekä rasvan, suolan ja sokerin määrään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Taivaallista herkkua. Salottisipulin ja juuston voi jättää huoletta pois ja laittaa cashewin lisäksi pistaaseja. Tämä on parasta syödä kaurasipseillä kauhomalla!
Parsa
9 kuukautta sitten
Limeä sitruunan tilalle. Ainekset pieneksi raastimen isolla terällä koneella, helppoa ja nopeaa. Todella hyvää.
Love
9 kuukautta sitten
Ainutlaatuinen ja
Uudistus resepti
Älhoo
9 kuukautta sitten
Teen tätä silloin tällöin pääruuaksi (neljä annosta). En käytä juustoa, vaan ravintohiivahiutaleita. Öljyä laitan kastikkeeseen noin ruokalusikallisen ja se on mielestäni ihan riittävästi. Salaatin lisäksi fetaa muistuttavaksi marinoitua tofua ja itse leivottua sämpylää. Nautin!
Sommartiden
1 vuosi sitten
Eihän pilkkominen ole, koskaan, homma eikä mikään! Kun sitä tekee niin siinä vain kehittyy ja se on lopulta ihan terapeuttista! Miksi melkein kaikissa salaateissa on aina juustoa? Onhan se hyvää mutta välillä kaipaa muitakin yllätyksellisiä salaatti reseptejä kuin sellaisia missä on juustoa.
TMF
2 vuotta sitten
Laitoin kastikkeeseen vähän mustapippuria ja chilirouhetta kaiken muun lisäksi, mutta maku jäi silti vähän pliisuksi. Kauhea homma pilkkoa ja silputa kaikki raaka-aineet, ei vaivan arvoinen minusta. Ei jatkoon tässä perheessä.
M-O
2 vuotta sitten
Sitruuna puski läpi tästä. Muuten ihan ok.
Parsakaali-pupu
3 vuotta sitten
Minä tykkäsin kovasti mutta tykkäänkin suurimmasta osasta kasvisruuista ja kasviksista. Varsinkin raaka parsakaali on minulle herkkua! Meillä jatkoon ja viisi tähteä :D
Nammm!
3 vuotta sitten
Maistui mulle! 😍 olen kyllä innokas vegepuputtaja, joten avoimin mielin lähdin tätä kokeilemaan. Yllätyin, ehkä jopa häkellyin miten hyvää tämä oli! Parsakaali kannattaa pilkooa hyvissä ajoin, mielellään jopa 90min ennen syömistä. Siinä tapahtuu merkittäviä (hyviä) kemiallisia muutoksia kun sen pilkkoo ja antaa levätä. Anyways, resepti oli mulle 5/5
Kotikokko
3 vuotta sitten
Maistuu juuri siltä miltä ainekset antavat ymmärtää. Makua tuli lisää kun käytin maukkaampaa kastiketta, mutta ei meillä jatkoon.
Kata
3 vuotta sitten
Jätin Sussan vinkin mukaan sitruunamehun puoleen, siltikin taivaallista!
Sussa
3 vuotta sitten
Tässä ohjeessa on minun makuuni liikaa sitruunamehua, joten kokeilen puolittaa seuraavalla kerralla.