Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori greippi ja appelsiini terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa yksi hedelmälohko kerrallaan irti kalvoja pitkin. Leikkaa paprika pieniksi suikaleiksi. Keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoita kastikeainekset. Kaada kastike valutettujen, lämpimien papujen joukkoon.
Levitä tarjoiluvadille salaattisekoitus, paloitellut hedelmälohkot mehuineen, paprikasuikaleet ja pavut kastikkeineen.
Leikkaa halloumi ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleet pannulla molemmin puolin rasvassa. Nosta viipaleet salaatin päälle.
Ripottele pinnalle kevyesti paahdettua siemensekoitusta ja koristele salaatti herneenversoilla. Tarjoa patongin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.