Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa paprikat lohkoiksi. Poista kalvot ja siemenet. Lado lohkot pellille folion päälle kupera puoli ylöspäin.
Paahda paprikoita uunissa grillivastuksen alla 10–13 minuuttia, kunnes kuoret kupruilevat ja saavat mustia laikkuja.
Ota paprikat uunista, peitä pelti esimerkiksi uunipannulla tai foliolla tiiviisti ja anna höyrystyä ja hieman jäähtyä muutama minuutti. Näin kuori irtoaa helpommin.
Vedä kalvomaiset kuoret pois ja leikkaa paprikat 2–3 cm:n viipaleiksi laakeaan astiaan.
Sekoita marinadin ainekset, kaada paprikoiden päälle ja sekoita. Nosta kylmään maustumaan 1/2 tunniksi. Tarjoa tapaksena, alkuruokana tai esimerkiksi grilliruoan lisäkkeenä.
Vinkki! Tarjoa lisäksi Pirkka-sarjan sitruunatäytteisiä oliiveja ja valkosipuli-yrttikatkarapuja sekä ilmakuivattua kinkkua tai Chorizo-makkaraa ja tuoretta leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.