Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kuumenna maito esimerkiksi mikroaaltouunissa hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+ 42 asteiseksi). Lisää joukkoon hunaja ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoita nesteen joukkoon. Lisää taikinaan kaurahiutaleet, öljy ja loput jauhot vähitellen. Taikina saa olla pehmeää.
Kaada taikina leivinpaperin päälle suoraan uunipellille. Taputtele jauhoja (n. 1/4 dl) apuna käyttäen noin uunipellin kokoiseksi levyksi (30 cm x 25 cm). Ruuduta taikina paloiksi isolla veitsellä pohjaan asti painamalla. Painele pinnalle siemensekoitusta.
Kohota taikinalevy liinalla peitettynä vedottomassa, lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.
Paista uunissa 200 asteessa alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Siirrä kypsä leipä jäähtymään leivinritilälle. Tarjoa leipä tuoreena.
Vinkki! Korvaa osa vehnäjauhoista (2 dl) ohrajauhoilla. Kokeile pinnalle siemensekoituksen sijaan kuivattuja karpaloita (1/2 dl) sekä cashewpähkinöitä (1/2) dl. Voit halutessasi lisätä ne myös taikinan joukkoon.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Ilman Plussa-korttia 3,14 € kappale (20,93 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 3,14/kpl (20,93/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvää tuli, korvasin hunajan vaalealla siirapilla, kun kaapista oli hunaja loppunut. Onnistui näinkin
Kr
26 päivää sitten
Paras luotto resepti!
Hanna
2 kuukautta sitten
Taikina oli todella löysää, ja piti paistaa paljon pidempään kuin 20 minuuttia. Ihan hyvää tuli, mutta en varmaan käytä tätä ohjetta uudelleen.
Inkström
4 kuukautta sitten
Helppo, nopea ja maukas leipä. Voi tuunata oman mielen ja kaapin sisällön mukaan, mutta hyvää jo reseptin mukaankin. Tästä tulee luottoresepti!
Veera J
4 kuukautta sitten
👍
Kotileipuri
9 kuukautta sitten
Helppo ja hyvä ohje.
hmm
1 vuosi sitten
Jäi tosi taikinamaiseksi vain 20 min valmistusajalla.
Jay
1 vuosi sitten
Olen kokeillut tehdä peltileipiä parilla eri ohjeella ja mikään niistä ei ole onnistunut. Nyt taikina kohoamassa, jäi vähän veteläksi kun jauhot loppui kesken. Saa nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään. Maustoin taikinan grillimausteella ja valkosipulijauheella, näillä kyllä saanut leipiin aivan taivaallisen maun.
Parsakaali
1 vuosi sitten
Todella hyvää. Lapsikin kehui superhyviksi. Käytin kaurahiutaleiden tilalla neljän viljan hiutaleita.
Pikaleipuri
1 vuosi sitten
Todella herkullista tuli kun vielä puristi taikinan joukkoon muutaman valkosipulinkynnen!
Hellu
1 vuosi sitten
Hyvä ja helppo resepti. Tällä kertaa laitoin pestoa ja siemeniä päälle.
Hanneletar
1 vuosi sitten
Tämä oli hyvänmakuinen ja helppo valmistaa. Öljynä käytin kylmäpuristettua oliiviöljyä. Seuraavaksi korvaan öljyn aidolla voilla. Vatsa ei kestä epäterveellistä rypsiöljyä.
Tyyne
1 vuosi sitten
Helppoa ja herkullista. Olen tehnyt tätä useamman kerran ja muunnellut reseptiä silloin tällöin. Nyt korvasin osan vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla ja hunajan sokerilla. Siemeniäkään ei kaapista löytynyt. Hyvää tuli taas!
Soppa saara
2 vuotta sitten
Olipas herkkua 😀
Mammamati
2 vuotta sitten
Poika tykkäsi valtavasti.
Emmi
2 vuotta sitten
Todella hyvää tuli, teen varmasti toistekin!
Ansku
2 vuotta sitten
Leivoin hoivakodissa meidän vanhuksille, on tullut ihan suosikki :)
Kiitos!
Veeperin Vilma
2 vuotta sitten
Hyvää ja pehmoista! Nuorikin tykkää.
Tipi
2 vuotta sitten
Mahtavaa, mieheni söi koko leivän
Tuikku
3 vuotta sitten
Helppo tehdä kuten nimikin kertoo. Laitoin osaksi spelttijauhoja 2 DL ja vehjäjauhoja 4 DL . Tulipa hyvää.
Paula
3 vuotta sitten
Erittäin hyvä ja helppo resepti! Laitoin 1/2 vehnäjauhoja ja 1/2 sämpyläjauhoja kun niitä sattui kaapissa olemaan. Pehmeä, kuohkea leipä tuli, hyvänmakuinen.
Mepa
6 vuotta sitten
Ei ollut casheweita eikä karpaloita, mutta juustoraastetta oli, niin käytinpä sen taikinaan. Ja osan ripistelin pintaan. Kylläpäs tuli vähä liiankin hyvää.
Tämä on niin helppo ohje, josta saa jos minkälaisia variaatioita, että kannattaa laittaa talteen. Eri jauhoja kokeilemalla löytää varmasti uusia ulottuvuuksia, samoin kuin sen myötä, mitä pinnalle/taikinaan haluaakaan laittaa. Ja varmasti puuronjämät sopinee oikein hyvin.
Seuraavaksi taidan kokeilla foccaccia-versiota tästä oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla...
Hmmm...nähtävästi meillä syödään loppuvuosi erilaisia versioita peltileivästä, ei tarvi kaupasta ostaa leipiä (ja tulevat syötyäkin, ei jää mynnähtämään, toisin kuin joskus ostoleipien kanssa käy).
kauraa
8 vuotta sitten
Toimiiko ohje jos kaurahiutaleiden sijasta laittaa valmista kaurapuuroa? Joskus jää aamupuurosta ylimääräistä ja olisi hyvä hyötykäyttää sekin.
Reetta
8 vuotta sitten
Oli hyvää ☺
Reetta
8 vuotta sitten
Se oli hyvää teen toistenkin
suursyömäri
9 vuotta sitten
peltileipä vaikuttaa hyvälle, pitänee laittaa jauhot pöllyämään.
Puuropeukalo
9 vuotta sitten
Minulla ei ollut ohrajauhoja ja korvasin ne rohkeasti ruisjauhoilla. Ja karpalon ja pähkinöiden tilalle laitoin juustoraasteen jämät jääkaapista sekä hippusen merisuolaa. Onnistuin.... Kerrankin!